Kaksi hattua on asetettu vastakkain. Omalla tavallaan viehättäviä molemmat. Kantajansa niin samanlaisia, vaikkakin täysin eri puista veistettyjä.

Minulla on jo päähine, mutta katson silti kaihoisasti toista vaihtoehtoa. Voisin riisua piponi, mutta en voi. En halua voida.

Missä menee raja?

Mihin kadotan empaattisuuteni niinä hetkinä, kun tuijotan toisen hatun alapuolella olevia kauniita silmiä?

Unahdan vieraat kasvot, kun mies pipon alta katsoo minua silmiin.

Mutta hetki on vain lyhyt aika ihmiselämässä.