Olen heikko. Olen kuin korkea torni, jolla ei ole vahvoja tukipilareita. Huojun tuulessa. Uin muiden ihmisten katseissa, niiden loputtomassa meressä. Tunnen että pian tulee se viimeinen tuulenpuuska, leikkaa saksilla kieleni irti. Sorrun, enkä pysty huutamaan apua.

Olen heikko. Periaatteistani huolimatta luen muiden kirjoittamaa tiiliskiven paksuista lakikirjaa. Miksi?

Sileä paperi hyväilee sormenpäitäni. Tunnen nenässäni ilmassa leijailevan vienon aromin. Taskun pohjalta löytyy pelastus. Nopea painallus. Elämän kirkas valo vaihtuu loppumattomaan pimeyteen. Tiedän että se kutsuu kuolemaa luokseen kaipaavin kuiskauksin. Huulillani tunnen sen. Vedän keuhkoihini mustaa valoa. Täysin tietoisena siitä, että seison kuilun reunalla. Haluan kääntyä takaisin, ennen kuin hyppään. Pystynkö minä?